sunnuntai 21. elokuuta 2011

Musiikin kuuntelua yksin ja yhdessä

Yksi orientaatiotehtäväehdotuksista innosti pohtimaan sosiaalisen median musiikkipalveluita, kuten Spotifyta. Se, että palvelu tarjoaa yhteisöllisiä ominaisuuksia, ei aina johda siihen, että ihmiset käyttäisivät niitä.

Musiikin kohdalla mahdollisuus yksinäiseen uppoutumiseen ja toisinaan taas kavereiden kanssa kuunteluun ja kavereiden ilahduttamiseen musiikilla täydentävät toisiaan. Tietyt tapahtumat jäävät kollektiivisesti mieleen musiikin kanssa, kuten esimerkiksi itse muistan tasan tarkkaan, mikä oli tunnelma, kun penkkari-iltana Jykke laittoi Pyykkösellä soimaan Kool & the Gang Celebration ja lukemattomia muita sykähdyttäviä muistoja.

Psykologian opiskelijoille kerrottakoon, että omaan elämänkertaan liittyvät muistot, kuten nämä musiikkiin kiinnittyneet, sisältyvät episodiseen muistiin. Olet varmaan huomannut, että joskus muistikuva putkahtaa mieleesi kuin taikaiskusta heti, kun jokin biisi pyörähtää käyntiin.



  • Sosiaalisen median (entinen) suuruus, MySpace, on ollut erittäin suosittu bändien markkinointi- ja faniyhteisökanava. 
  • Last.fm toi saataville nettiradiomusiikkia, joka ihmisten suositusten perusteella ehdottaa uutta kuunneltavaa ja tarjoaa myös mahdollisuuden kontaktoida musiikillisten hengenheimolaisten kanssa. 
  • Yhdysvaltalainen Pandora tarjoaa verkkoyhteisön tuottaman kattavan musiikkikirjaston, jossa oman lempimusiikin avulla löytää lisää saman lajin musiikkia. Pandorassa voi myös muodostaa oman musiikkikirjaston, kommentoida, hankkia lisätietoja ja muuta mukavaa. Pandora suljettiin harmi kyllä Yhdysvaltojen ulkopuolella asuvilta kuuntelijoilta tekijänoikeussyistä. 
  • Ruotsalainen Spotify on onneksi pelastanut tilanteen Suomessa. Spotify mahdollistaa julkisten ja kollektiivisten soittolistojen tekemisen sekä käyttäjäprofiilin yhdistämisen omaan Facebook-profiiliin. Spotify on juuri laajentanut toimintaansa Yhdysvaltoihin ja tarjoaa siellä markkinoita vallatessaan laajempaa ilmaispalvelua kuin Euroopassa.
  • Mielenkiintoinen musiikkipalvelu the Sixtyone nostaa esiin uusia ja tuoreita musiikin tekijöitä, itsenäisiä, valtavirran ulkopuolelle jääviä aloittelijoita. Sixtyone sisältää käyttäjiä koukuttavia pelillisiä ominaisuuksia ja yhtenä ideana on palveluun kirjautuneitten peukutuksilla seuloa paras musiikki tarjolla olevasta.
  • Suomalaisillakin on mainiota tarjottavaa sosiaalisen median musiikkiosastolle, nimittäin Hitlantis. Palvelun käyttöliittymä on jo yksistään kiehtova tuttavuus. Musiikkigenret erottuvat värien avulla ja suosituimmat biisit suurimpina palluroina. Nettikuuntelu on ilmaista, lataus maksullista. Yhtyeet maksavat pienen kuukausimaksun ja palkkioina suosituimmat saavat näkyvyyttä musiikkitapahtumissa.


Tunnetko jotain muita netin sosiaalisia musiikkipalveluita?
Osallistu: Avasin kollektiivisen soittolistan Spotify-palveluun. Millainen musiikki auttaa sinua keskittymään opiskeluun? Lisää listalle.
Aiheesta myös nettijatkot Google+:ssa.

4 kommenttia:

  1. Heitin pari kappaletta listalle! Selitys: omalla kohdallani olen opiskelumusiikkina hylännyt kaikki yhtyeet, joissa lauletaan suomeksi - liian helppo alkaa hoilata mukana, jolloin ajatus helposti häiriintyy. Itselle pitää olla englanninkielistä tai instrumentaalista musiikkia, jossa mielellään vähän groovea että saa energiaa ;)

    VastaaPoista
  2. Sama täällä, suomenkielinen musiikki vetää liikaa huomiota. Hyvä musiikki sitä vastoin sulkee kuin pieneen kuplaan, jossa keskittyminen tihenee. Suggestopediahan käyttää musiikkia tarkasti ja aivotoimintoiminnoilla perustellen.

    VastaaPoista
  3. Tämä ei ole suoranainen sosiaalisen median sivusto, mutta aika mielenkiintoinen nettiradio on jazzradio.com. Kannattaa tutustua.

    VastaaPoista
  4. Kiitos Esa vinkistä. http://www.jazzradio.com/ Jazzradio.com näytti kiinnostavalle.

    iTunesin ja monen muun kautta löytyy myös valtava määrä eri musiikkilajien nettiradiokanavia. Niitä en tähän listannut, kun yritin poimia sosiaalisia palveluita.

    Muuten tässä Bloggerissa on yksi hölmö juttu: kommenteissa linkit eivät automaattisesti muodostu hyperlinkeiksi. Se on vahva keino vähentää roskakommenttien aiheuttamaa haittaa. Firefox-selaimeen saa bbcodeXtra-laajennoksen, jolla HTML-koodin saa käden käänteessä ja hyperlinkin tekeminen ei vaadi kuin pari lisäklikkausta. Silti, vähän mölli ominaisuus. Oikeastaan Bloggerissa ei juuri mitään muuta mölliä olekkaan :)

    VastaaPoista