keskiviikko 31. elokuuta 2011

Varmuuskopio ja vahva salasana

Muistitko varmuuskopioida tiedostosi? Eihän salasanasi ole lastenleikkiä tietokoneille?

Maanantain oppitunnilla annoin läksyksi varmuuskopioida omat tärkeät tiedostot. Eikä sekään aina riitä. Tuttavalle kävi kesän korvalla niin, että hänellä oli samassa laukussa kannettava ja ulkoinen kiintolevy, jolla varmuuskopio oli. Laukku varastettiin. Eli opetus: säilytä varmuuskopio ja tietokone eri paikoissa.

Windowsin ohjekeskuskuksesta löytyy neuvoja varmuuskopiointiin. Tärkeimmät valokuvat kannattaa polttaa rompulle. Tiedostoja voi tallettaa joko ulkoiselle kiintolevylle tai muistitikkuun. Muista laittaa nimesi (vaikka maalarinteipillä) kaikkiin tallennusvälineisiisi. Muistitikku hukkuu helposti. Vanhaa tietokonetta ei kannata heittää kokonaan romukeräykseen, jos sen kiintolevy on ehjä, sillä vanhasta kiintolevystä saa ulkoisen levyaseman erikseen myytävän telakan (tai mikä sen kotelon nimi olikaan...) avulla. Macin omistajien elämää helpottaa aikakone.

Monissa tikuissa ja ulkoisissa kiintolevyissä on mukana varmuuskopiointiohjelmia ja ohjelmia voi etsiä myös netistä. Paras kuitenkin käyttää sellaista ohjelmaa, jonka saa auki myös muilla järjestelmillä (esimerkiksi Norton-tietoturvaohjelman varmuuskopio avautuu vain Nortonilla eli pitää olla maksettu ohjelma asennettuna).

Myös kännyköistä saa varmuuskopioitua tiedot talteen. Joistakin puhelimista se onnistuu suoraan yhdistämällä puhelin tietokoneeseen. Toisista puhelimista varmuuskopion voi tehdä pienelle lisälaitteelle, joita saa melko edullisesti ja samalla laitteella voi sitten varmuuskopioida useita puhelimia. Puhelimensa hukanneet tietävät tunteen, kun ei muista yhtään numeroa ja kun se ihana vuosia säilytetty viesti katosi. Etsi ohjeita oman puhelimesi varmuuskopiointiin googlaamalla puhelimesi malli ja sana varmuuskopio tai backup.

Randall Munroe on julkaissut blogissaan mainion tiivistelmän vahvan salasanan muodostamisesta. Hän ilkkuu, että olemme 20 vuotta nähneet paljon vaivaa opettaaksemme ihmisille salasanasysteemejä, jotka ovat tietokoneille helppoja murtaa. Munroe antaa luvan julkaista piirroksiaan upotettuna blogiin, joten tässä opiksi ja iloksi. Näillä opeilla kannattaa muodostaa ainakin sähköpostin ja Facebookin salasana. Klikkaa kuvaa, saat sen suuremmaksi.


Jarmo Tanskanen Valopi Oy on tuottanut myös hyvin selkeän ohjevideon vahvasta salasanasta ja sen muodostamisesta. Video löytyy YouTubesta. Kurssin aineistowikistä löydät myös lisätietoja tietoturvasta.

Onko sinulla lisää vinkkejä tietoturvaan? Kerro kommentoimalla tai kirjoittamalla omaan blogiisi.

maanantai 29. elokuuta 2011

Blogit – tutustutaan ilmiöön

Blogit ovat hyvin monimuotoinen ilmiö ja blogi soveltuu monenlaiseen itseilmaisuun, viestintään, harrastukseen sekä työhön ja opiskeluun. Bloggaaminen on jo kurssin tässä vaiheessa tullut teknisesti tutuksi. Aineistowikiin on koottu sivu blogeista. Sivulla bloggaamista tarkastellaan sekä oppimisen, opiskelun että ohjaamisen kannalta.

Tutustumme blogosfääriin yhteisen nuuskinta ja ihmettelyharjoituksen avulla. Tehtävän tulokset kootaan yhteiseksi esitykseksi.

Blogitehtävä
Etsi blogihakupalvelun avulla yksi blogi, joka kuvaa mielestäsi kiinnostavalla tavalla blogia ilmiönä. Lähetä löydöksesi palautelomakkeella: linkki ja perusteluita, mikä löytämässäsi blogissa on kiinnostavaa. Kokoan blogiesimerkeistä esityksen (linkki esitykseen tulee tähän).

Blogihakupalveluita esim.:


Käytä valintakriteerinä jotain seuraavista: 
  • aihepiiriltään läheinen
  • sisällöllisesti kiinnostava
  • erikoinen, mielenkiintoinen toteutustapa
  • visuaalisesti jännittävä

Tutki sitten blogia alla olevien vihjeiden vulla. Vastaa lyhyesti kysymyksiin:
  • mikä tekee blogista mielenkiintoisen?
  • mitä erityistä blogiin liittyy?
  • kenelle blogi on suunnattu?
  • millä tavoilla blogi toimii vuorovaikutuksen kanavana?
  • minkä ominaisuuden voisit kopioide omaan blogiisi?

keskiviikko 24. elokuuta 2011

Persoona verkossa ja muita nettitaitoja

Verkko on kuin yleinen tori ja kaikki, mitä laitat verkkoon jää sinne. Näitä mediakasvattajat muistavat muistuttaa. Toisaalta sosiaalinen media on kuin juttelua. Hetki vie mennessään, tunteet nousevat välillä pintaan ja olemme, kuten ihmiset ovat, välillä puheliaita, välillä vihaisia, välillä hempeitä.

Persoona näkyy verkkoteksteissä, kuvissa ja videoissa. Netti säilöö ja levittää. Nettiin jää pitkä muistijälki. Miten tämä kannattaisi ottaa huomioon? Osaavatki ihmiset toimia netissä niin, ettei itselle koidu harmia jälkikäteen? No eivät tietenkään, ihmiset ovat ihmisiä, mutta aina voi oppia.

Seuraava viikon teema somekurssilla on nettitaidot. Mukana on asiaa verkkokäyttäytymisen lisäksi tietoturvasta ja tekijänoikeuksista, ks. kurssiwikiin koottuja sisältöjä, mukana myös useampia tallenteita.

Tänään 24.8. julistetaan koulurauha ja päivän mottona on: "Mieti, miten toimit koulussa ja netissä."

Johdattelin viime syksynä Otavan Opistolla sosiaalisen median tiedottajia siihen, mitä pitäisi ottaa huomioon, kun perustaa verkkoprofiilin, esimerkiksi Facebook-tilin. Esityksen diat alla ja luentotallenteen voi katsoa selaimelta.

 

Pohdintatehtäviä:

Valitse yksi näistä tai muotoile oma kysymyksesi ja kirjoita pohdintasi tulokset blogiisi ensi maanantaihin, 29.8. mennessä.


1. Julkinen ja yksityinen: Kirjoita ajatuksia julkisen minän ja yksityisen minän suhteesta sosiaalisessa mediassa. Haluatko rajata verkkopersoonasi jollakin tavalla? Pitäisikö ihmisten yleensä käyttäytyä verkossa eri tavalla kuin kasvotusten ihmisten joukossa? Mitä mielestäsi pitäisi ottaa huomioon, kun ollaan netissä eri rooleissa? Esimerkiksi opiskelujan rooli, kaverin rooli, lapsen rooli, vanhemmna rooli, opettajan rooli? Voiko rooleja erottaa? Onko se mielekästä? Mitä muita kysymyksiä aihe herättää? Voit myös katsoa, http://muistio.tieke.fi/NUsonj8In2">mitä eräällä kurssilla ihmiset ovat pohtineet tästä aiheesta (kurssilaiset olivat aikisia ja miettivät asiaa työelämän ja yksityiselämän kannalta).


2. Nimellä vai nimimerkillä: Kirjoita ajatuksia siitä, pitäisikö verkossa esiintyä omalla nimellä vai nimimerkillä. Mitä etuja ja mitä haittoja koet omalla nimellä tai nimimerkillä kirjoittamisessa olevan? Miten itse suhtaudut nimellä ja miten nimimerkillä kirjoittaviin? Mitä muita kysymyksiä aihe herättää? Voit myös katsoa, mitä eräällä kurssilla ihmiset ovat pohtineet tästä aiheesta.


3. Verkkopersoonan kiinnostavuus: Kirjoita ajatuksia aiheesta. Pitääkö verkkopersoonan olla kiinnostava? Miksi? Mistä kiinnostavuus syntyy? Mitä muita kysymyksiä aihe herättää? Voit myös katsoa, mitä eräällä kurssilla ihmiset ovat pohtineet tästä aiheesta.

maanantai 22. elokuuta 2011

Mistä löytyy vapaasti käytettäviä kuvia?

Wikiryhmän kanssa kokeilimme kuvan upottamista wikisivulle. Samalla tuli puhetta kuvien muokkaamisesta ja netissä olevien kuvien käyttämisestä. Aarne Hagman on tehnyt tavattoman hyvän koosteen netistä saatavilla olevien kuvien käyttämisestä ja upottamisesta Wikispaces-wikiin. Tämä Aarnen diasarja kannattaa katsoa.

Teoskynnyksen ylittäviä kuvia suojaa tekijänoikeus. Monelle on yllätys, että selittävät piirrokset eivät useinkaan ylitä teoskynnystä (lue lisää Tekijänoikeusoppaan blogista). Valokuvat, ovat lähioikeuden suojaamia ja vaikka ne olisikin laitettu avoimeen verkkon, niitä ei saa ilman tekijän lupaa käyttää. Kaiken kaikkiaan kuvien kanssa on syytä tutustua tekijänoikeuksiin, ks. lisätietoja Tekijänoikeusoppaan blogista. Monet kuvapalvelut ja yksityiset ihmiset tarjoavat kuitenkin vapaasti käytettäviä kuvia.

Creative Commons on lisenssijärjestelmä, jolla sisällön tuottaja ja jakaja voi määritellä, miten muut saavat hänen teoksiaan käyttää. Creative Commons -haun kautta voi hakea muun muassa omilla verkkosivuilla käytettäviä kuvia. Myös Googlen tarkennetulla haulla (kohta: Käyttöoikeudet) voi hakea vapaasti käytettäviä kuvia. Hakutuloksesta on aina hyvä etsiä kuvan tekijän nimi ja laittaa maininta tekijästä sekä lähdesivusta näkyviin.

Tämän kuvan jakoi Emergency Brake (klikkaa kuvaa, pääset alkuperäiseen)
Nina Rantapuu on tehnyt selkeän videon kuvien käytöstä ja julkaissut videon CC-lisenssillä, joten tätä YouTube-videota voi katsoa myös oppitunnilla.



Kuvia voi etsimä mm. näistä lähteistä:

Joskus on myös tarvetta kuvan muokkaamiseen. 
Tässä muutama vinkki. Kuvia voi käsitellä suoraan selaimella toimivilla verkkopalveluilla, kuten:
  • Sumo Paint (suomalainen) 
  • Adobe Photoshop Express Editor  
  • Pixlr 
  • Picmonkey
  • Picasa (osa Googlen valokuvia, kaksi toimintoa eli 1: koneelle ladattava sovellus, joka järjestää tehokkaasti kuvakirjaston ja tunnistaa mm. kasvot ja auttaa nimeämään henkilöitä, sisältää muokkaustoimintoja ja verkkoon jakamisen ja 2: selaimella toimiva Picasa-verkkoalbumi, joka yhdistyy Google+ -verkkopalveluun, valokuvaajien suosiossa, sillä rajaton tallennustila ja lataa kuvat alkuperäisessä koossa, muokkausominaisuuksia)
Muuta hyödyllistä kuvien käsittelyyn:
  • Ilmainen IfranView sovellusohjelma (Windows) avaa lähes minkä tahansa kuvatiedoston (myös muokkausominaisuuksia)  
Sovellusohjelmia (Windows) kuvan editointiin:
Kuvakoon muuttaminen (myös useita kuvia yhdellä kertaa):
Kuvien jakaminen verkkoon:
Osaatko käyttää koneesi leikkaustyökalua? Sillä saat kätevästi ruutukaappauksia tietokoneen näkymästä. Myös Skitch auttaa ruutukaappausten tekemisessä. Lisäksi kuviin voi lisätä tekstejä, nuolia yms. Skitch toimii myös mobiililaitteilla.
Alla Eero Nukarin video-opastus valokuvien sallitusta käyttämisestä koulussa (huomaa, että voit suurentaa videon, vie hiiri videoikkunan alalaitaan):


Maksuttomien kuvien hakeminen verkosta from eerolta on Vimeo.


Oletko löytänyt muita hyviä kuvapalveluita tai kuvankäsittelyn apuneuvoja?

Sanastoharjoitus

Tustumme ilmiöön sosiaalinen media. Kurssiwikissä laajemmin, tässä lähinnä juttua sanoista. Sosiaalinen media on poikinut vinkeän joukon uusia sanoja. Osa on omaksuttu sellaisenaan suomen kieleen, osa muunneltu ja joitakin kotoutettu omaperäisemmin. Sanojen takaa avautuu mielenkiintoinen maailma, mutta kuten aina, vaivaa täytyy nähdä.

Kuva: Markus Angermeier (klikkaa kuvaa, pääset lähteeseen)

Kun itse aikoinani sukelsin blogosfääriin, sain tankata sanastoa kuin kielikurssin aloittelija. Kirjoitin, kuinkas muuten, blogiin itse itselleni antamaani kotitehtävää blogimaailman käsitteistä ja samalla ilmiökin tuli tutuksi. Nyt on hauska poimia sanastoharjoituksesta esiin vaikkapa se tieto, että suomeksi weblog käännettiin blogi, weblogi, verkkoloki, verkkopäiväkirja, nettipäiväkirja tai nettis ja blogimerkinnöille annettiin sellaisia nimiä kuin postaus, juttu, lastu, päre, merkintä tai kirjoitus. Nykyisin näkee blogimerkinnästä käytettävän myös (virheellisesti) nimitystä blogi.

Monet nettiin liittyvistä käsitteistä ovat kuvaneet tiettyä kehitysvaihetta. Esimerkiksi uudesta mediasta ja web 2.0:sta puhuttiin vielä muutama vuosi sitten paljon. Nyt nämä ilmaukset ovat lähes tyystin kadonneet. Mielenkiintoinen katsaus lähimenneisyyteen avautuu kirjasta Funetista Facebookiin – Internetin kulttuurihistoria (Saarikoski, Suominen, Turtiainen & Östman, Gaudeamus 2009).

Monet sosiaalisen median kätevistä ja käyttökelpoisista toiminnoista ovat olleet tarjolla vuosikausia, mutta edelleen vähemmistön tuntemia. Opiskelu- ja työkäyttöä ajatellen syötteet, syötteenlukijat ja sosiaaliset kirjanmerkit ovat harmillisen tuntemattomia – ne nimittäin sujuvoittavat ajankäyttöä ja informaation käsittelyä.

Sosiaalisen median sanastoon tutustujalle suosittelen:
>> sanastokooste LeMill-palvelussa
>> Kielipoliisin sana viikonvaihteeksi
>> Sanastokeskus TSK Sosiaalisen median sanasto 2010 ja hakupalvelu (katso myös hakemisto)
>> Wikipedian englanninkielinen blogisanasto
>> Kokeile, miten monta käsitettä tunnistat netin kulttuurihistorian aikajanalta poimituista.

Historiallista syvyyttä aihepiiriin saat lukemalla pioneeriblogeja. Kiinnitä huomiota sanastoon. Suomalaisen sosiaalisen median kartalta kannattaa tutustua mm. seuraaviin blogeihin: Kari A. Hintikan Matrixx, Tuija Aallon Tuhat sanaa, Kari Haakana sekä Sami Köykän ja Riitta Santala-Köykän Pinseri. Kaivele esiin vanhoja merkintöjä. Niihin pääset blogien sivupalkista löytyvästä arkistosta.

Tehtävä: Poimi sanastoista tai blogeista jokin itseäsi houkutteleva käsite ja etsi siitä lisätietoa. Kirjoita blogiisi sananselitys. Voit myös keksiä itse jonkin uudissanan kuvaamaan jotain sellaista sosiaalisen median asiaa tai ilmiötä, jolle ei vielä ole nimeä.

sunnuntai 21. elokuuta 2011

Musiikin kuuntelua yksin ja yhdessä

Yksi orientaatiotehtäväehdotuksista innosti pohtimaan sosiaalisen median musiikkipalveluita, kuten Spotifyta. Se, että palvelu tarjoaa yhteisöllisiä ominaisuuksia, ei aina johda siihen, että ihmiset käyttäisivät niitä.

Musiikin kohdalla mahdollisuus yksinäiseen uppoutumiseen ja toisinaan taas kavereiden kanssa kuunteluun ja kavereiden ilahduttamiseen musiikilla täydentävät toisiaan. Tietyt tapahtumat jäävät kollektiivisesti mieleen musiikin kanssa, kuten esimerkiksi itse muistan tasan tarkkaan, mikä oli tunnelma, kun penkkari-iltana Jykke laittoi Pyykkösellä soimaan Kool & the Gang Celebration ja lukemattomia muita sykähdyttäviä muistoja.

Psykologian opiskelijoille kerrottakoon, että omaan elämänkertaan liittyvät muistot, kuten nämä musiikkiin kiinnittyneet, sisältyvät episodiseen muistiin. Olet varmaan huomannut, että joskus muistikuva putkahtaa mieleesi kuin taikaiskusta heti, kun jokin biisi pyörähtää käyntiin.



  • Sosiaalisen median (entinen) suuruus, MySpace, on ollut erittäin suosittu bändien markkinointi- ja faniyhteisökanava. 
  • Last.fm toi saataville nettiradiomusiikkia, joka ihmisten suositusten perusteella ehdottaa uutta kuunneltavaa ja tarjoaa myös mahdollisuuden kontaktoida musiikillisten hengenheimolaisten kanssa. 
  • Yhdysvaltalainen Pandora tarjoaa verkkoyhteisön tuottaman kattavan musiikkikirjaston, jossa oman lempimusiikin avulla löytää lisää saman lajin musiikkia. Pandorassa voi myös muodostaa oman musiikkikirjaston, kommentoida, hankkia lisätietoja ja muuta mukavaa. Pandora suljettiin harmi kyllä Yhdysvaltojen ulkopuolella asuvilta kuuntelijoilta tekijänoikeussyistä. 
  • Ruotsalainen Spotify on onneksi pelastanut tilanteen Suomessa. Spotify mahdollistaa julkisten ja kollektiivisten soittolistojen tekemisen sekä käyttäjäprofiilin yhdistämisen omaan Facebook-profiiliin. Spotify on juuri laajentanut toimintaansa Yhdysvaltoihin ja tarjoaa siellä markkinoita vallatessaan laajempaa ilmaispalvelua kuin Euroopassa.
  • Mielenkiintoinen musiikkipalvelu the Sixtyone nostaa esiin uusia ja tuoreita musiikin tekijöitä, itsenäisiä, valtavirran ulkopuolelle jääviä aloittelijoita. Sixtyone sisältää käyttäjiä koukuttavia pelillisiä ominaisuuksia ja yhtenä ideana on palveluun kirjautuneitten peukutuksilla seuloa paras musiikki tarjolla olevasta.
  • Suomalaisillakin on mainiota tarjottavaa sosiaalisen median musiikkiosastolle, nimittäin Hitlantis. Palvelun käyttöliittymä on jo yksistään kiehtova tuttavuus. Musiikkigenret erottuvat värien avulla ja suosituimmat biisit suurimpina palluroina. Nettikuuntelu on ilmaista, lataus maksullista. Yhtyeet maksavat pienen kuukausimaksun ja palkkioina suosituimmat saavat näkyvyyttä musiikkitapahtumissa.


Tunnetko jotain muita netin sosiaalisia musiikkipalveluita?
Osallistu: Avasin kollektiivisen soittolistan Spotify-palveluun. Millainen musiikki auttaa sinua keskittymään opiskeluun? Lisää listalle.
Aiheesta myös nettijatkot Google+:ssa.

Sosiaalinen media ja markkinointiviestintä

Ensimmäinen orientoivan tehtävän pohdinta käsitteli mainontaa. Vastaan opiskelijoitten blogimerkintöihin lyhyellä kommentilla ja kirjoitan tänne blogiin laajemmin aiheista.

Markkinointi & Mainonta -sivustolta voi tehdä hakuja 'sosiaalinen media' tai 'some'. Aihepiiri on ollut paljon esillä.

Esimerkiksi M&M-sivustolla Hanna Forsströmin vierasblogi 25.5.11 nosti esiin kaverisuosittelun:
"Sosiaalisen median verkkokauppa perustuu verkostoitumiseen ja ystävien sekä yritystä fanittavien henkilöiden suositteluun. Suosittelu on myös Socialnomicsin tekemän tutkimuksen mukaan huomattavasti uskottavampaa kuin mainonta ja miksipä tätä kiistämään. Tutkimuksen mukaan 78% ihmistä uskoo enemmän ystäviensä ja verkostojensa suositteluun yrityksen tuotteita ja palveluita koskien, kun taas mainontaan luottaa vaivaiset 14 . Maailma muuttuu ja niin myös shoppailu." 
Tupperware on käyttänyt samaa jo vuosikymmeniä. Kaverisuosittelu toimii. Ainakin itse voin tunnustaa, että luotan kavereihini enemmän kuin maksullisiin mainoksiin. Hankaluutena vain on, että mikään yritys ei voi hallita kaverisuosittelua.

Maksullisia blogeja on esimerkiksi yritetty ja kun palkkaa vastaan positiivisesti bloggaaminen on paljastunut, maine on mennyt saman tien, koska huono kello kuuluu some-verkostoissa kauas. Markkinointia.fi -sivustolla annetaan muutama nyrkkisääntö markkinointiin sosiaalisessa mediassa. Ohjeissa korostetaan samaa asiaa, jonka mainitsit eli vuorovaikutteisuus ja asiakassuhteen hoitaminen. Jos oikein äänekkäästi käy päälle ja tyrkyttää, kukaan ei kiinnostu.

Esimerkkejä tältä alalta? Mitä blogeja tms. kannattaisi seurata?

keskiviikko 17. elokuuta 2011

Tervetuloa tutkimaan sosiaalista mediaa

Tämä sosiaalisen median lukiokurssi on ensimmäinen Karhulan lukiossa. Teemme oman näköisen kurssin, vaikka pohjat onkin jo luotu kahden vuoden ajan Hämeenlinnassa ja Turussa. Ensimmäisen tapaamisen tavoite on ottaa tuntumaa aihepiiriin, keskustella ennakkotiedoista ja omista kiinnostuksen kohteista. Tutustu kurssin aineistowikissä olevaan kurssikuvaukseen.

En pääse ensimmäiselle oppitunnille paikan päälle. Tällä kurssilla teillä onkin kaksi opettajaa, oman koulun opettaja ja minä. Olen itsekin ollut Karhulan lukiossa 2001-2003 opettajana. Nyt olen mukana siksi, että vedän avoimen oppimisen ja avointen oppimisverkostojen kehittämishanketta. Työpaikkani on netti ja Suomen eOppimiskeskus ry. Asun Miehikkälässä, opiskelen Tampereen yliopistossa informaatiotieteen yksikössä ja teen gradua nettifasilitoinnista. Lukion aineenopettajana olin Kotkassa 9 vuotta ja siitä ajasta myös 6 vuotta opona aikuislukiossa.

Tämä kurssi on alkujaan laadittu opiskelutaitojen näkökulmasta, sillä sosiaalinen media työtapoineen antaa paljon eväitä tehokkaisiin yhteisöllisen oppimisen toteutuksiin. Varsinkin jatko-opinnoissa ja työelämässä tällä kurssilla opiskeltavista asioista on paljon hyötyä.

Viime kesän aikana sosiaalinen media oli esillä moneen otteeseen, muun muassa Googlen uudesta yhteisöpalvelusta, Google+:sta kohistiin paljon, vaikka palvelu on vasta esitestausvaiheessa. Vihapuheista kirjoiteltiin myös ja pohdittiin sosiaalisen median roolia ääriaatteiden kehittymisessä ja levittäytymisessä.

Luo oma tai pariblogi tälle kurssille:

Kurssin aluksi on hyvä tutustua sekä sosiaalisen median sovelluspalveluihin että ilmiöön itseensä. Sosiaalisen median ympäristöistä Facebook lienee kaikille tuttu. Opiskelun näkökulmasta kuitenkin blogit ja wikit ovat käyttökelpoisimpia. Siksi jokainen kurssilainen perustaa joko yksin tai parin kanssa oman valintansa mukaisen blogin. Wiki tulee meille tutuksi kurssin oppisisältöjen julkaisu- ja tuotantoympäristönä.

Jos et ole koskaan ennen luonut omaa blogia, tutustu blogipalvelun omiin ohjeisiin. Voit valita haluamasi blogipalvelun ja jos haluat työskennellä mobiililaitteella, voit myös luoda mobiiliblogin. Mobiililaitteita ovat kannettavat tietokoneet, älypuhelimet tai tabletit, jolla ei ole vielä kunnon suomalaista nimeä. Jos blogin perustaminen tuottaa hankaluuksia, voin tulla perjantain tunnille opastamaan.

Toimintavarmoja blogipalveluita ovat:

Pari vinkkiä blogin perustamiseen:
  • Voit käyttää lempinimeä.
  • Jos laitat profiilikuvasi näkyviin, voit itse harkita, haluatko laittaa tunnistettavan kuvan.
Puhumme kurssilla vielä myöhemmin persoonasta verkossa ja verkkoidentiteetistä.

Blogiin jokainen tekee yksin tai parin kanssa kurssitehtäviä. Kommentoimme myös toistemme tekstejä ja samalla opettelemme ilmaisutaitoja avoimessa verkossa. Blogiin voi tekstin lisäksi laittaa kuvia, videoita ja ääntä (varsinkin Posterous on hyvä blogipalvelu multimediabloggaamiseen eli äänen ja videoitten julkaisemiseen). Kurssin aikana tutustumme tekijänoikeuksiin ja lisensseihin ja siihen, mitä blogissa tai muualla sosiaalisen median kanavissa saa julkaista.


Ensimmäinen blogitehtävä:

Osa 1: Lähetä lomakkeella blogisi osoite minulle. Samalla lomakkeella voit myös kysyä apua, jos blogin luominen tai ensimmäisen tehtävän tekeminen jumittaa.

Osa 2: Valitse jokin alla olevista teemoista ja lisää ensimmäinen blogimerkintä, jossa käsittelet valitsemaasi teemaa vähintään kahdesta näkökulmasta, esimerkiksi hyvä-huono, hyöty-haitta, ennen-nyt tai nyt-tulevaisuudessa. Blogimerkinnän tulisi olla valmis maanantaina 22.8.

Esimerkiksi jos sinua kiinnostaa sosiaalisen median suhde mainontaan ja markkinointiin, voit kirjoittaa vaikkapa siitä, miten yritykset mainostivat ja markkinoivat tuotteitaan ennen sosiaalista mediaa ja mitä uusia mainonnan ja markkinoinnin muotoja sosiaalinen media on tuonut tullessaan.

Lähdeaineistona: Sosiaalinen media Wikipedian artikkeli suomeksi, englanniksi ja ruotsiksi sekä Tietokone-lehden tuoreimman numeron juttu Sosiaalisen median sankarit (Antti Tuurala, Tietokone 7/2011, s. 42 - 47).

Teemoja, joista voit valita (voit myös keksiä oman teemasi), voit itse lisätä tai muuttaa rajausta:
  1. Wikipedia, verkkoyhteisön tuottama tietosanakirja
  2. Facebook-pelit
  3. Harrasteblogit
  4. YouTube ja videoitten remiksaus
  5. Twitter ja politiikka
  6. Spotify (tms.) ja yhteisöllinen musiikin kuuntelu
  7. IRC-Galleria ja valokuva identiteettiä rakentamassa
  8. Kuntoilu ja sosiaalinen media (esim. HeiaHeia tai Endomondo)
  9. Kirjan ystävät sosiaalisessa mediassa (esim. kirjailija-blogit tai Library Thing)
  10. Valokuvaaminen ja sosiaalinen media (esim. Facebookin valokuvakansiot, Flickr tai Picasa)
  11. Sarjakuvablogit