keskiviikko 7. syyskuuta 2011

Wikit ja EtherPad


Tänään ihmettelemme wikien maailmaa. Ensimmäiseksi yhteiskirjoitamme ihmettelyn tuloksia EtherPadiin http://muistio.tieke.fi/Q4EajGRcHz Myös verkon kautta paikalle osuvat olette tervetulleita!


EtherPad on yksinkertainen selaimella toimiva tekstityökalu, joka mahdollistaa usean kirjoittajan yhteiskirjoittamisen sekä chattäilyn. EtherPadin lähdekoodi on avoin, joten sovellus on mahdollista asentaa myös omalle palvelimelle. Google osti taannoin EtherPadin: aiheesta lyhyesti Googlen sivuilla.
Tieken ja X-akselin tarjoama EtherPad-muistio mahdollistaa jopa 32:n ihmisen yhtäaikaisen dokumentin muokkauksen.
Katso ohje Flash-videona (avautuu selaimelle, parempi kuvanlaatu, video katsottavissa myös Open Vinkki -blogissa).


sunnuntai 4. syyskuuta 2011

Kurssi puolivälissä – tilannekatsaus

Sosiaalisen median kurssi on edennyt puolivälin etapille. Olemme tutustuneet sosiaaliseen mediaan ilmiönä ja siihen liittyviin käsitteisiin. Nettitaidoista ja bloggaamisesta on ollut puhetta. Vielä on käsittelyssä wikimaailma ja siitä, miten some tukee yhdessä oppimista ja työskentelyä. Kurssin lopulla saamme myös blogivieraita kertomaan omasta suhteestaan sosiaaliseen mediaan.

Tähän mennessä on tehty neljä tehtävää:
  • Ensimmäinen tehtävä: Jokainen on luonut oman tai ryhmäblogin ja kirjoittanut ensimmäisen pohdinnan sosiaalisen median jostakin ilmiöstä.
  • Toinen tehtävä ohjasi tutustumaan sanoihin, joilla sosiaalisen median ilmiöistä puhutaan.
  • Kolmannessa tehtävässä pohdittiin persoonaa verkossa ja nettitaitoja.
  • Neljäs tehtävä koski blogeja. Tehtävää käsiteltiin lähitunnilla, mutta jos et vielä silloin esitellyt mielenkiintoista blogia, etsi esimerkki ja kirjoita siitä tehtävänannon mukaisesti omaan blogiisi.

Puolivälin tehtävä

Olen kommentoinut jokaisen blogiin. Nyt on teidän vuoronne kommentoida. Kommentointi ja keskustelu ovat sosiaalisessa mediassa tyypillinen tapa keskustella ja kehitellä esillä olevia aiheita. Muotoile kommenttisi niin, että siinä on ainakin jokin seuraavista:
  • kysymys, joka kohdistuu blogimerkintään,
  • oma esimerkki blogimerkinnässä käsitellystä aiheesta tai
  • jatkoajatus jostakin blogimerkinnässä esillä olleesta asiasta.
Kommentoi haluamiasi blogeja ja juttuja, vähintään kolmea kirjoitusta. Valitse mielellään eri blogeja. Voit kommentoida tätä minun blogiani. Tämän blogin kupeessa kaikki ryhmän kuusi blogia. Kun olet käynnyt kommentoimassa, kirjoita omaan blogiisi tunnelmia ja ajatuksia siitä:
  • miltä tuntuu kommentoida toisen blogiin (vrt. tilannetta, jossa antaisit palautetta koulukaverisi äidinkielen tehtävään)
  • miltä tuntuu saada kommentteja
  • voit myös kertoa, miltä tuntuu kirjoittaa blogia, jos kukaan ei kommentoi
Sosiaalinen media on viestintää ja vuorovaikutusta. Sosiaalisessa mediassa ensi askeleiden jälkeen ihmiset rohkaistuvat juttelemaan. Peukut ja plussat ovat helpottaneet ensikontaktia. Toisen tuotoksesta voi tykätä klikkaamalla. Sitten onkin jo suurempi askel, kun ryhdytään työstämään yhteisiä tuotoksia. Oppimisen kannalta on yksi askel avata omia ajatuksiaan ja tuotoksiaan toisille, toinen askel antaa ja saada palautetta, reflektoida eli pohtia, mitä tuli tehtyä ja opittua ja kolmas askel ryhtyä tuottamaan yhteisesti sisältöjä, jolloin on yhdistettävä omaa ajattelua toisen ajatteluun. 

Tähän mennessä olette kaikki hienosti saaneet aikaan omat blogit. Olette myös kirjoittaneet kiinnostavista asioista. Kirkkonummen Vuorenmäen koulun rehtori, viestinnän ammattilainen, Esa Kukkasniemi kommentoi tänään Twitterissä sivusilmällä seurattuaan tämän kurssin etenemistä: "Hienoja blogeja teidän kurssilla. Kyllä lukiolaiset osaavat. Täytyy seurailla aina välillä." Olen samaa mieltä. Keskiviikkona juttelemme kurssin lopputyöstä. Hyvä puoliväli, suunta kohti finaalia!


Verkostojen voima

Kommentoidessani kurssilaisten blogimerkintöjä, tuli yhdessä mainittua video, jonka katselua suosittelen kaikille. Video kertoo havainnollisesti, miten mobiili mikroviestintä sosiaalisessa mediassa voi olla yhteiskunnallisesti merkittävää. Kyse on viime talven kansannoususta Egyptissä. Viranomaiset katkaisivat joksikin aikaa nettiyhteydet. Ennen sitä mobiili verkkoviestintä kokosi ihmisiä yhteen osoittamaan mieltään. Viestien leviämisestä tehty video havainnollistaa verkostojen voimaa. Viestit leviävät kavereilta kavereiden kavereille.
 

Mitä muita yhteiskunnallisia tapahtumia tiedät, missä mikroviestinnällä tai muulla sosiaalisella medialla on ollut merkittävä rooli?

perjantai 2. syyskuuta 2011

Medialukutaito – konteksti ja genre

Sosiaalisessa mediassa parodioidaan, kirjoitetaan satiirisesti, viljellään huumoria ja ollaan erittäin tosissaan täysin eri mieltä valtavirtaan nähden. Lukijalla voi välillä mennä hetki, että osaa asettaa ilmaisun oikeaan viitekehykseen. Kun huumoria lukee tosissaan, tulkinta voi joskus herättää tunnekuohun, joka voi johtaa kiivaaseen vastaiskuun.

Huumori on vanha ase inhimillisessä viestintäkulttuurissa. Suomalainen sananlasku opettaa, että se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa. Huumorilla, parodialla ja satiirilla voidaan provosoida tahallaan. Esimerkiksi Uutissirkus harjoittaa huumorin lisäksi älykästä ja osuvaa yhteiskuntakritiikkiä. Uutissirkuksen lyhyt historiikki löytyy sivujen alalaidasta:
Uutissirkus on kansainväinen ilosanomalehti verkossa | Vastaava päätoimittaja: Gilbert Granholm | ISSN 1798-5048 | Huumori,komiikka, satiiri, ajankohtaissatiiri, parodia, travestia ja muu burleski jonglööraus alkoi cheatingu.com -sivustolla vuonna 2004.
Viestin kehys voi välillä hankaloittaa tulkintaa, sillä blogiviestit virtaavat ympäristöstä toiseen, kuten opiskelijablogien otsikot tämän blogin kupeeseen. Aina ei tulkinnan kehys ole heti oikea.

Uutissirkuksen tuore juttu kaverin välittämänä Google+-palvelun sivulla näyttää minkä tahansa perinteisen sanomalehden verkkojutulta (jos huomaa kaverin kaksi hymiötä, osaa jo virittää tulkintakehystään, kilkkaamalla kuvaa saat sen suuremmaksi):

Alkuperäinenkin juttu näyttää viralliselta (ja sitähän se syvimmiltään onkin, vaikka ilkamoiden kirjoitettu):


Jos ei osaa hahmottaa sitä, että Twitterissä, Facebookissa tai muualla näkyvä katkelma on tietyn tyylilajin edustaja, voi viestin tulkita väärin. Huumori, satiiri ja parodia ovat verkkoviestinnässä vaikeita tyylilajeja.

Lukuvinkkejä:

Bensaa liekkeihin

Verkkoviestinnässä puhutaan flaming-ilmiöstä. Suomeksi on käytetty sanaa fleimaus. Kyse on siitä, että jokin viesti aiheuttaa leimahtavan keskustelun, värittyy negatiivisesti, muuttuu kohuksi ja leviää nopeasti. Fleimaukselle on tyypillistä, että mielipiteet kärjistyvät, tunteet kuumenevat ja asetelma muuttuu taisteluksi, jossa saattaa unohtua alkuperäinen syy jopa niin, että ryhdytään vastustamaan vastustajien vastustajia – ota tuosta nyt sitten selvää.

Wikilukutaitoakin tarvitaan

Ideologisesti ja maailmankatsomuksellisesti erilaisten sivujen sisältöä voi olla ilman taustatietoja vaikeaa arvioida. Jos sattumalta osuu hakutuloksissa esimerkiksi Conservapedia-wikiartikkeliin, voi lukija hämmästellä, että mistä on kysymys. Conservapedia on vakava hanke ja liittyy samaan yhdysvaltalaiseen liikehdintään kuin kreationismi. Tavoitteena on tarjota oikeaa tietoa ja vastustaa mm. evoluutio-opin levittämistä. Ks. aiheesta Matrixx-blogissa 1.3.2007. Tällä hetkellä Conservapediassa on yli 37 000 artikkelia. Hanke on suunnattu Wikipediaa vastaan, korvaamaan sen epäkristillisiä ja epäamerikkalaisia artikkeleita.

Wikipedian parodioita tuotetaan useissa maissa, esimerkiksi Hikipedia (suomi), Psyklopedin (ruotsi) ja Uncyclopedia (englanti). Nämä hulvattomat wikit sopivat hyvin kielitaidon verryttelyyn. Tekstit sisältävät paljon intertekstuaalisia ominaisuuksia eli sisäänkirjoitettuja viittauksia muihin kulttuurisiin tuotoksiin. Teksteissä myös leikitellään sanoilla ja sanonnoilla.

Nämä erilaiset wikit ovat myös osa sosiaalisen median ilmiömaailmaa. Ne ovat syntyneet verkossa yhdessä toimivien ihmisten tuotoksena. Wikiin kirjoittajat eivät useinkaan tunne toinen toisiaan. Heitä yhdistää kiinnostuksen kohde, asiasisältö tai elämäntapa.

Oletko löytänyt vastaavia verkkosivustoja tai teidätkö hyviä opettavaisia tapauksia?

Nettitaidoista vielä: työelämää ajatellen

Mainitsin nettitaitoja käsittelevässä luento-osiossa, että omaa työnantajaa ei sovi sosiaalisessa mediassa saattaa ikävään valoon. Aihe tuli vielä esille ja parahiksi Mikko Manninen bloggasi oivallisesti otsikolla Työurputtajan muistilista. Mannisen bloggauksessa on pari esimerkkiä, jotka kannattaa silmäillä.

Sananvapaus on toki jokaisella työntekijällä ja ongelmista pitää voida puhua, mutta lukiolaisenkin on hyvä omaa tulevaa työuraa ajatellen tietää tästäkin nettitaitojen osastosta. On eri asia olla rakentavasti kriittinen ja eri asia aiheuttaa mainehaittaa työnantajalleen. Joskus rajanveto voi olla hankalaa.

Mannisen nyrkkisäännöt sopivat muuhunkin fiksuun nettikäyttäytymiseen:

ELÄ urputa työpaikastasi netissä mikäli: 
  • Vika on itsessäsi tai viikonpäivässä 
  • Asiassa on selkeä juridinen näkökulma, työsopimusasiat yms. Ota silloin yhteys ammattiliittoosi äläkä Facebook-virtaasi. 
  • Haluat kostaa jollekulle. Se kääntyy lopulta sinua vastaan. Kostamiseen taipuvainen henkilö ei vaikuta luotettavalta tulevien työnantajienkaan silmissä. 
  • Kyseessä on salassapitovelvollisuus ja viestisi saattaa heikentää työpaikan kilpailuetua. Lojaliteettivelvollisuus perustuu juuri tähän. Muutenhan kilpailijat voisivat palkata ”agenttejaan” sabotoimaan toisia firmoja mielin määrin. 

Urputa työpaikastasi netissä, mikäli: 
  • Sidot asian laajempaan yhteiskunnalliseen ilmiöön, et vain omaan työpaikkaasi. 
  • Parhaimmillaan juttusi kehittää koko alaa ja nostaa omaakin arvostustasi. 
  • Olet yhä töissä samassa paikassa. Jälkiviisastelu on liian helppoa. 
  • Et osoita sormella henkilöitä, vaan ilmiöitä ja asioita. 
  • Olet valmis toimimaan asian parempaan suuntaan viemiseen myös itse, etkä vain ”huutele yleisöstä”.

keskiviikko 31. elokuuta 2011

Varmuuskopio ja vahva salasana

Muistitko varmuuskopioida tiedostosi? Eihän salasanasi ole lastenleikkiä tietokoneille?

Maanantain oppitunnilla annoin läksyksi varmuuskopioida omat tärkeät tiedostot. Eikä sekään aina riitä. Tuttavalle kävi kesän korvalla niin, että hänellä oli samassa laukussa kannettava ja ulkoinen kiintolevy, jolla varmuuskopio oli. Laukku varastettiin. Eli opetus: säilytä varmuuskopio ja tietokone eri paikoissa.

Windowsin ohjekeskuskuksesta löytyy neuvoja varmuuskopiointiin. Tärkeimmät valokuvat kannattaa polttaa rompulle. Tiedostoja voi tallettaa joko ulkoiselle kiintolevylle tai muistitikkuun. Muista laittaa nimesi (vaikka maalarinteipillä) kaikkiin tallennusvälineisiisi. Muistitikku hukkuu helposti. Vanhaa tietokonetta ei kannata heittää kokonaan romukeräykseen, jos sen kiintolevy on ehjä, sillä vanhasta kiintolevystä saa ulkoisen levyaseman erikseen myytävän telakan (tai mikä sen kotelon nimi olikaan...) avulla. Macin omistajien elämää helpottaa aikakone.

Monissa tikuissa ja ulkoisissa kiintolevyissä on mukana varmuuskopiointiohjelmia ja ohjelmia voi etsiä myös netistä. Paras kuitenkin käyttää sellaista ohjelmaa, jonka saa auki myös muilla järjestelmillä (esimerkiksi Norton-tietoturvaohjelman varmuuskopio avautuu vain Nortonilla eli pitää olla maksettu ohjelma asennettuna).

Myös kännyköistä saa varmuuskopioitua tiedot talteen. Joistakin puhelimista se onnistuu suoraan yhdistämällä puhelin tietokoneeseen. Toisista puhelimista varmuuskopion voi tehdä pienelle lisälaitteelle, joita saa melko edullisesti ja samalla laitteella voi sitten varmuuskopioida useita puhelimia. Puhelimensa hukanneet tietävät tunteen, kun ei muista yhtään numeroa ja kun se ihana vuosia säilytetty viesti katosi. Etsi ohjeita oman puhelimesi varmuuskopiointiin googlaamalla puhelimesi malli ja sana varmuuskopio tai backup.

Randall Munroe on julkaissut blogissaan mainion tiivistelmän vahvan salasanan muodostamisesta. Hän ilkkuu, että olemme 20 vuotta nähneet paljon vaivaa opettaaksemme ihmisille salasanasysteemejä, jotka ovat tietokoneille helppoja murtaa. Munroe antaa luvan julkaista piirroksiaan upotettuna blogiin, joten tässä opiksi ja iloksi. Näillä opeilla kannattaa muodostaa ainakin sähköpostin ja Facebookin salasana. Klikkaa kuvaa, saat sen suuremmaksi.


Jarmo Tanskanen Valopi Oy on tuottanut myös hyvin selkeän ohjevideon vahvasta salasanasta ja sen muodostamisesta. Video löytyy YouTubesta. Kurssin aineistowikistä löydät myös lisätietoja tietoturvasta.

Onko sinulla lisää vinkkejä tietoturvaan? Kerro kommentoimalla tai kirjoittamalla omaan blogiisi.

maanantai 29. elokuuta 2011

Blogit – tutustutaan ilmiöön

Blogit ovat hyvin monimuotoinen ilmiö ja blogi soveltuu monenlaiseen itseilmaisuun, viestintään, harrastukseen sekä työhön ja opiskeluun. Bloggaaminen on jo kurssin tässä vaiheessa tullut teknisesti tutuksi. Aineistowikiin on koottu sivu blogeista. Sivulla bloggaamista tarkastellaan sekä oppimisen, opiskelun että ohjaamisen kannalta.

Tutustumme blogosfääriin yhteisen nuuskinta ja ihmettelyharjoituksen avulla. Tehtävän tulokset kootaan yhteiseksi esitykseksi.

Blogitehtävä
Etsi blogihakupalvelun avulla yksi blogi, joka kuvaa mielestäsi kiinnostavalla tavalla blogia ilmiönä. Lähetä löydöksesi palautelomakkeella: linkki ja perusteluita, mikä löytämässäsi blogissa on kiinnostavaa. Kokoan blogiesimerkeistä esityksen (linkki esitykseen tulee tähän).

Blogihakupalveluita esim.:


Käytä valintakriteerinä jotain seuraavista: 
  • aihepiiriltään läheinen
  • sisällöllisesti kiinnostava
  • erikoinen, mielenkiintoinen toteutustapa
  • visuaalisesti jännittävä

Tutki sitten blogia alla olevien vihjeiden vulla. Vastaa lyhyesti kysymyksiin:
  • mikä tekee blogista mielenkiintoisen?
  • mitä erityistä blogiin liittyy?
  • kenelle blogi on suunnattu?
  • millä tavoilla blogi toimii vuorovaikutuksen kanavana?
  • minkä ominaisuuden voisit kopioide omaan blogiisi?